Hampaiden kotivalkaisu – halpa vaihtoehto vastaanottovalkaisulle

Hampaiden valkaiseminen on ennen ollut melko kallista, joten huomattavan monella ihmisellä ei ole ollut mahdollisuutta kaunistaa omaa hymyä. Nykyisin tilanne on kuitenkin toinen, sillä upean hammasrivin voi hankkia itselleen helposti sekä edullisesti valkaisutuotteita hyväksikäyttämällä.

Kotivalkaiseminen onkin kehittynyt hyvin paljon viime vuosikymmenen aikana, mikä on osaltaan lisännyt kiinnostusta. Tänä päivänä valkaisujen suorittaminen kotona on todella yleistä etenkin silloin, kun oma hammasrivi halutaan vaalentaa itsenäisesti mahdollisimman edulliseen hintaan.

Mitä huomioida ennen valkaisemista?

Hampaiden kotivalkaisu on helppo ja suhteellisen edullinen tapa saada aikaan kauniin valkoinen hammasrivi. Edullisuus onkin ehdottomasti kotivalkaisun yksi houkuttelevimmista puolista, koska hammashoitoloiden valkaisuhoidot ovat merkittävästi kalliimpia. Kotivalkaisujen avulla pystytään useimmissa tapauksissa valkaisemaan ulkoiset, kuin myös sisäisetkin hampaiston tummentumat.

Ennen kotivalkaisun suorittamista on aina tärkeää varmistua siitä, että hampaat ovat terveessä kunnossa. Tämän takia on kannattavaa poiketa hammaslääkärin hammastarkastuksessa ennen valkaisuun ryhtymistä. Yleisistä hampaiston terveyttä haittaavista tekijöistä esim. reikiintyminen, karies ja hammaskivi voivat tehdä hampaiden valkaisujen suorittamisesta terveydelle haitallista.

Kotivalkaisun suorittaminen

Kotivalkaisun suorittaminen riippuu luonnollisesti paljon valitusta valkaisutuotteesta. Kotioloissa suoritettavaan hampaiden valkaisuun onkin saatavilla hyvin paljon erityyppisiä valkaisutuotteita, joiden käyttötapa vaihtelee luonnollisesti tuotteiden mukaan. Käytetyimpiä kotivalkaisutuotteita ovat useimmiten kotivalkaisusetit, valkaisevat hammastahnat, valkaisukynät sekä valkaisuteipit.

Hampaiden kotivalkaiseminen on valkaisutuloksen kannalta tavallisesti yhtä hyvä tapa valkaista hampaat, kuin hammashoitolan vastaanottovalkaisut. Tyypillisesti hampaiston värisävy muuttuu kotivalkaisussa noin 3-10 astetta valkoisemmaksi, mutta saavutetut valkaisutulokset ovat hyvin yksilöllisiä. Samoin myös valkaisutuloksen lopullinen pysyvyys on pitkälti omasta itsestään kiinni.

Kotivalkaisun hinta ja vaihtoehdot

Kotivalkaisuissa yleisesti käytettävien valkaisutuotteiden hinnat ovat useimmiten hyvin edullisia verrattuna vastaanottovalkaisun hintoihin. Esimerkiksi suosittujen kotivalkaisusettien hintataso vaihtelee yleensä noin 30-100€ välillä. Kotivalkaisemisen yleistymisen sekä hintojen laskemisen ansiosta vaaleiden hampaiden hankkimisesta ei enää nykyisin tarvitse maksaa itseään kipeäksi.

Hampaiden valkaisu voidaan vaihtoehtoisesti suorittaa hammashoitolan vastaanotolla. Tämä on sopiva valkaisumenetelmä etenkin niille, jotka tahtovat saada valkoiset hampaat hyvin nopeasti. Asiakkaan näkökulmasta vastaanottovalkaisu on myöskin huomattavan vaivaton keino valkaista hampaat sen ansiosta, että vastaanottovalkaisussa asiakkaiden tarvitsee vain istua paikoillaan.