Hampaiden valkaisu – helppo ja nopea tapa hankkia kaunis hymy

Hampaiden valkaisu on nykyaikainen ulkonäön parannuskeino, jonka avulla kuka tahansa voi halutessaan saada itselleen kauniin valkoisen hymyn. Luonnollisesti tummentuneet hampaat saavat kenet tahansa häpeämään hymyänsä, joten on hienoa, että ongelmaan on ratkaisu.

Jokaisen tummentuneista hampaista kärsivän kannattaisikin harkita vakavasti valkaisemisen suorittamista. Nykyisin hampaiden valkaisusta onkin tullut suhteellisen tavanomainen, mutta kuitenkin hyvin trendikäs keino hankkia omien halujen mukaisen parannuksen ulkonäköönsä.

Miksi hampaat värjäytyvät jatkuvasti?

On olemassa hyvin monia eri syitä, jotka aiheuttavat hampaiston värjäytymistä. Tavanomaisesti hampaat värjäytyvät kuitenkin ulkoisten syiden vuoksi, joita ovat esimerkiksi kahvin juominen ja tupakoiminen. Tämänlaiset ulkoiset tekijät aiheuttavat huonon suuhygienian kanssa hampaiden ulkoista värjäytymistä. Hampaiston ulkoisia värjäytymiä voidaan kuitenkin tarvittaessa valkaista.

Hampaat voivat värjäytyä myös sisäisesti, mutta se ei ole onneksi nykyaikana kovinkaan yleistä. Useimpien kohdalla hampaiden sisäiset värjäytymät aiheutuvat tiettyjen lääkeaineiden käytöstä tai hampaiden hoidon yhteydessä käytetyistä raskasmetalleista. Tietyissä tapauksissa hampaat saattavat tummentua myös suun bakteeritasapainossa tapahtuvien äkillisten muutosten vuoksi.

Miten hampaiden valkaisu tapahtuu?

Hampaiden valkaisu voidaan suorittaa kahdella eri tavalla: kotivalkaisuna tai hammashoitolassa. Asiakkaan näkökulmasta hampaiden kotivalkaisu on ihanteellinen valkaisumenetelmä silloin, kun valkaiseminen halutaan suorittaa mahdollisimman edullisesti. Vastaanottovalkaisu taas on hyvin sopiva vaihtoehto heille, jotka tahtovat saada valkaisutuloksia aikaan mahdollisimman nopeasti.

Lopullisen valkaisutuloksen kannalta ei yleensä ole väliä kummalla tavalla hampaisto päädytään valkaisemaan. Hintojen puolesta näin ei voida kuitenkaan sanoa, sillä vastaanottovalkaisujen ja kotivalkaisujen hintatasot eroavat toisistaan huomattavasti. Tavalliset kotivalkaisutuotteet ovat hinnoiltaan edullisia (10-100€), kun taas esimerkiksi laservalkaisut maksavat usein jopa yli 400€

Ovatko valkaisutulokset pitkäikäisiä?

Hampaiden valkaisemisessa kannattaa pitää mielessä se, että saavutetut valkaisutulokset eivät ole milloinkaan täysin pysyviä, koska hampaat värjäytyvät valkaisun jälkeen samalla tavalla kuin aina ennenkin. Tämän takia hampaiden valkaisun jälkeen kannattaa viimeistään alkaa pitämään hyvää huolta omasta suuhygieniasta, että hampaat pysyisivät mahdollisimman kauan valkoisina.

Jos hampaat kuitenkin pääsevät joskus uudelleen värjäytymään niin ei pidä olla huolissaan, sillä hampaiden valkaisu voidaan suorittaa uudelleen aina kun tarve sitä vaatii joko vastaanotolla tai vaihtoehtoisesti kotivalkaisuja käyttäen. Esimerkiksi kerran vuodessa toistuvan valkaisun avulla voit varmistua siitä, että hampaasi pysyvät valkoisina, ja että hymysi on aina hurmaavan kaunis.